Heippa! :)

Ajattelin kirjoittaa aiheesta imetys.. Asia, mikä ei herättänyt juurikaan tunteita raskausaikana. Moni kysyi "aijotko imettää?", vastasin että tietenkin, jos maitoa vaan tulee. Thats it. Oon ollut muutenkin sellanen etten oikeastaan ota selvää tulevista asioista ennakkoon. Jotenkaan en halua vielä miettiä asioita mitkä ei ole aiheellisia. Koen sen ihan hyväksi asiaksi. Mulle sanottiin jo raskausaikana vinkkinä, että elä hetkessä äläkä odota kokoajan että "alkaispa se nyt ryömiä, alkaispa se nyt puhua" tms. Näin oon tehnytkin. Alkuun jopa onan liikaa pienen paniikkini kanssa, "eihän vauva kasva" ;D mutta siis aiheeseen. Imetyksestähän olisi voinut ottaa selvää jo raskausaikana en ottanut, se ei ollut sillon vielä aiheellista. Nyt voin jo myöntää että sisälläni saattaa asua pieni laktivisti... on se vaan niin <3 se että saan itse ruokittua lapseni omalla maidollani ja maitoa tulee... se on jotenkin tosi ihmeellistä. Miten ihmiskroppa voi toimia näin?? ja että homma toimii. Ihan parasta! 

Meidän alku ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys tälle. Tyttö kun syntyi, hän ei päässyt suoraan rinnalle vaan joutui keskolaan. Ekan kerran keskolassa sain yrittää imetystä. Ei siitä vielä oikein mitää  tullut. Muistan kysyneeni hoitajalta oliko tää nyt tässä... hoitaja sanoi että hän uskoo tytöstä tulevan vielä hyvä tissivauva. Se piristi mieltä ja toi lisätoivoa. Sillon oli jo syttynyt toive saada imetettyä. Heti ensimmäisenä päivänä hoitaja kävikin mun kanssa jo läpi "lypsämistä". Se tuntui vähän hassulta mut jollain tavalla kuitenkin yllättävän luonnolliselta. Hoitaja kuminen tissi kädessä näytti miten siitä saada maitoa herumaan... sen jälkeen miten koneen kanssa. Kertoi että mun pitäis monta kertaa päivässä lypsää, jotta saadaan maidontuotanto käyntiin. Ja ne mitä saan "aikaseksi" viedään tytölle keskolaan. Muistan että ekalla kerralla sain 4ml, mua hävetti se määrä. Se tuntui tosi mitättömältä. Kun vein sen keskolaan vähän nolona niin siellä sanottiin että sehän on hieno määrä. Olin ihmeissäni. Tarkoittiko ne sitä, sitä en tiedä. Sanoivat että ekaksi määräksi on paljon. Niin kai sitten... :) 

Se päivä muutenkin oli yhtä pökerrystä. Oma pää oli ihan sekaisin edellisen päivän ja yön tapahtumista, huoli tytön voinnista ja siihen päälle aikataulutus koko päivälle. Ei se ihan ollut sitä mitä odotti synnytyksen jälkeen. Juoksin kahden osaston väliä, tytön kanssa mahdollisimman paljon keskolassa ja sitten omalla osastolla syömässä ja lypsämässä. Myös yöllä sanottiin että olis hyvä lypsää. Tuntui oudolta. Kun saisin nukkua raskaiden vuorokausien jälkeen, niin mun pitää tuijottaa vauvan kuvaa puhelimesta ja hinkata tissejä?! Jep, kuvan katsominen kuulemma auttaa herumisessa. Onhan se järkeenkäypää näin muöhemmin ajateltuna. Normaalitilanteessahan vauva olisi vierellä ja söisi, myös öisin. Nyt jotta maidontuotanto saatais käyntiin pitäisi se tehdä itse. Kun sitten taas sain niitä millejä vietyä tytölle oli keskolassa kauhee härdelli kun oli lääkärinkierrospäivä. Kukaan ei ehtinyt viedä maitoja kylmään. Sanoin asiasta muutaman kerran että tossa olis noi. Ne kun siis säilyi vain tietyn ajan huoneenlämmössä. Loppujenlopuksi aika meni umpeen ja niitä ei  tytölle saatu annettua, koska oli liian kauan huoneenlämmössä... se tuntui siinä kohtaa tuoreesta äidistä pahalta. Ison työn tuloksena saanut ne millit purkkiin mistä niin toitotetaan miten tärkeitä vauvalle ovat ja siinä ne oli ruiskuissa käyttökelvottomina. Noh, onneksi tä oli aika pitkälti ainoita asioita mikä keskolasta jäi harmittamaan.

Oli muuten jännää kun ekan kerran sain tytön syliini keskolassa.... <3 olin niin väsynyt ja sekaisin etten kunnolla tilannetta edes muista mitä sillon mietin, mutta muistan kun sain neidin letkuineen päivineen siihen ja ihana keskolan hoitaja sanoi että nyt oot siinä maailman parhaimmassa paikassa, äidin sylissä... ne oli tärkeitä sanoja siinä kohtaa. Alusta asti tyttö tuntui omalta, mut olihan se sillon oudon tuntuista mennä katsomaan omaa lasta mitä ei vielä ollut kunnolla nähnyt... huh, nostaa palan kurkkuun.

Kun osastolle päästiin vihdoin yhdessä opettelemaan yhteistä elämää niin syöminen oli vielä vähän niin ja näin. Tyttö oli keskolassa tottunut jo pulloon ja söikin siitä tosi ahnaasti, hoitajiakin nauratti :D Viimeinen lisämaito kuitenkin saatiin sillon eli 1,5vrk iässä ja sen jälkeen vain omaa maitoa. 

Apua me saatiin ja tulihan niistä tisseistä siinä kohtaa ns. Vähän niin kuin kaikkien omaisuutta... toisia se todellakin ahdistaa, mutta jotenkin itse olin sen avun valmis ottamaan vastaan ja kai vaan ajattelin että tän kuuluu nyt mennä näin että homma saadaan toimimaan. Ja niin otti hoitaja kiinni tissistä ja asetteli sitä vauvan suuhun. Alkuun neiti oli niin hätänen et hermo meinas mennä kun tuttipullosta oli tullut paljon helpommin ja se pysyi suussa. 

Jokatoinen hoitaja oli sitä mieltä että rintakumi käyttöön kun sillä homma sujuu, toinen sanoi "et sä sellasta tarvii" ja sit kyseltiin onko syönyt kumilla vai ilman. Fiilis oli huikea kun saatiin ekan kerran syötyä kunnolla ilman hoitajan avustusta :) 

Siitä lähti meidän imetystaival. <3 

IMG_4098.jpg

 

​-Hannela