Mentiin eilen 23.00 nukkumaan, jopa siis tunnin myöhemmin kuin arki-iltaisin ;) ja herättiinkin pirteenä jo yheksän aikaan ja eka lause multa aamulla oli "mul on nälkä". :D joskushan en syönyt ikinä aamupalaa eikä tosiaan aamuisin nälkä ollut. Tämäkin aamu olisi voinut "tuottaa tuskaa", kun jo melkein rutiiniksi tullut tehdä viikonloppuisin patonkia aamupalaksi. Sen sijaan vaikka se patonki tuolla paistui niin söin kuitenkin hyvillä mielin rahkani.

Sen jälkeen olikin 11.00 se ravintovalmennus, mikä kuuluu tähän KT2-projektiin. Siellä oli paljon perusjuttuja, mutta lisäksi paljon tosi hyvää lisäinfoa :) Kokoajan tää tuntuu enemmän ja enemmän omalta jutulta. Taas painotettiin miten ei ole tarkoituksena vetää superdieettiä, minkä jälkeen ollaan ihan tööt-ja palataan vanhoihin ruokatottumuksiin. Se mikä on hienoa mun mielestä, on se että myös ohjeistukset meille on järkeviä ja ajatellaan mitä normaali elämä on. Ei se ole ruuan punnitsemista, pelkkien rehujen puputtamista, herkuttomuutta. Joku kysyi luennon aikana, mitä mieltä PT on karkkipäivästä, mihin hän vastasi että se on tosi jees. Ennemmin on vaikka karkkipäivä viikossa ja nauttii siitä, kun se että kieltäytyy herkuista 2kk, minkä jälkeen vetääkin törkeet överit ja jämähtää sille tielle. Muutenkin kuunnellaan omaa kroppaa, löydetään ne itselle sopivat ruokailutavat, siitä tässä on idea. 

image.jpg

Tänään meillä syötiin tortilloja. Se minkä tein erilailla kun ennen, niin jätin majoneesit pois. Tortilloissa oli salaattia, kurkkua, sipulia, jauhelihaa, vähän fetaa, 1 rkl kermaviilidippiä ja 2rkl turkkilaiseen jogurttiin itsetehtyä tsatsikia. Ja jo pitkään ennenkin oon tehnyt tortillat täysjyvätortilloihin. Herkkuja ei oo tehnyt ees mieli. Äsken iltapalaa syödessä tuli ahaa-elämys, teki mieli kaakaota hapankorppujen kanssa, ja minähän otin puolmukillista kaakaota. Se nyt ei muuten hyvin mennyttä viikkoa kaada :) ja näin sen pitää mennäkkin. 

image.jpg

Valmennuksen jälkeen jäin salille vielä tekemään yläkropan treenin, mulla särki jostain syystä pää ihan sikana ja tuntu et tuleeko tästä mitään, mutta onneks jäin koska se siitä sit kuitenkin helppas. :) ja rahka-aamupala ei selkeesti ollut riittävä salireenin alle, en ihan aatellut loppuun asti. Muistanpa seuraavalla kerralla.

Yleisesti hyvä fiilis tästä viikosta. Liikunnat näyttäisi tältä:

Maanantai: treeni 1h  

Tiistai: -

keskiviikko: sali 30min + kävelylenkki 30min

torstai: sähly 1h

perjantai: kävelylenkki 35min

lauantai: sali 1h

Sunnuntai: - 


Pikkuhiljaa nukkumaan päin, huomenna työpäivä :)

-Hannela